tiistai 15. joulukuuta 2015

Thaimaan matkan ruoat, 2015


Ajattelin tän harmauden keskellä palata Thaimaaseen, matkalle, jonka tein noin vuosi sitten. Ruokajuttu sieltä piristää kummasti mieltä.



Tervetuloa pienelle makukatkalle Phukettiin !


Ensinnäkin täällä on meren herkut hyvin edustettuna, koska merta riittää joka puolella.



Ensimmäinen ruoka omassa hotellissa oli tää keitto. Simppeli, merellinen, eikä kovin tulinen. Mukava maku jäi suuhun.


Salaatit oli tosi raikkaita ja fressejä joka kerta. Ja niitä tulikin syötyä monta kertaa kahden viikon aikana.


Kevätrullatkin on ihan toista maata. Ihanan rapeita ja suussa sulavia.


Kyl parvekkeella tuli maisteltua valkkariakin, mut en nyt muista, et oliks peräsin lentokoneesta vai paikan päältä. Mut sen huomasin, et viini ei sopinu ruoan kanssa ollenkaan, vaan raikas olut tai vesi oli parasta. Tietenkin se on mun oma mielipide.


Ajattelin, et kun täällä ollaan, pitäis varmaan yks ruokakurssi käydä. Niimpä menin neljän tunnin kurssille Kata Noin rannalle.


Pääsin sit kokkaamaan TOM KHA GHOONG, eli kookoskeitto ravuilla.


Simppelit ainekset pilkoin ekaks valmiiks, ja kanaliemi oli jo keitetty.


Joo, cheffi ja apulainen silmä kovana tarkkailee mitä mä duunailen.


Noi tossa vähän kiehuskelee, ja hetken päästä lisätään kookosmaito. Saman verran kanalientä ja kookosmaitoo.


Palmusokeria mukaan.




Ja innokas kokki on melkein valmis. Se minkä tästä opin, oli, että kun lopuks laittaa ravut sekaan, ei saa YHTÄÄN hämmentää, ennen kun ravut on kypsät. Muuten tulee kalasen makuista, siis liian.

Resepti

100 g kanalientä
10 g galengaa
10 g sitruunaruohoa
3-4  kaffirlimen lehteä
1-2 chiliä
10 g sipulia (shalotti)
10 g herkkusientä
100 g kookoskermaa (tai maitoa)

mausteet:
1 rkl limemehua
1 rkl kalakastiketta
1 tl palmusokeria
200 g rapuja

koristeluun:
korianteria ja chiliä




Tässä tunnelmaa kahvin maistelusta norsutilalla. Makoisaa kahvia, kun pohjalle laitetaan pari senttiä kondensoitua maitoa.


Hotellin aamiaisella runsas mehuvalikoima. En enää muista mitä kaikkee oli, mut ne vähän vaihteli joka aamu. Raikasta.




Muutenkin valikoima oli runsas. Ihmettelen jos joku ei löydä mieleistä aamupalaa.


Yks päivä käytiin Phuket Townissa päivämarkkinoilla.


Kyl on komeeta, ja tuoretta.


Keittoja tuli syötyä lounasaikaan muutaman kerran. Aina yhtä hyvää.









Kerran syötiin omassa hotellissa illallinen rantaravintolassa, kun ei jaksettu lähtee muualle, ja se kannatti.






Wau mitkä jälkkäritkin.


Kimpassa maisteltiin kaikkee.




No tällanen jälkkäri maisteltiin yks ilta Kata Yailla. Joo o. Friteerattu jäätelöpallo banaanilla.


Ainakin KERRAN vedettiin oluet...


...ja fritti merenelävät.


Ja koska meillä oli hotellissa upee iltabaari rannalla, ni siks...




Pad Thai, perinteinen, kansallisruoaksi noussut katuruoka on niinku meidän pyttäri, mut sata kertaa maistuvampi. 

Resepti

Pad Thai
4 hlölle
400 g katkarapuja
400-500 g riisinuudeleita
0,5 dl tamarindikastiketta
1 dl kalakastiketta (nam pla)
4 rkl sokeria
5 rkl maapähkinäöljyä
2 chiliä ,( maun ja tulisuuden mukaan), hienonnettuna
2 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä, raasta
2 kananmunaa
3 dl pavunituja
1,5 dl paahdettuja maapähkinöitä
1 puntti korianteria, hienonnettuna
2 limeä, toinen lohkoina, toisen vihreä osa kuoresta raastettuna
Tee ensin kastike. Sekoita keskenään tamarindi, kalakastike ja sokeri. Maista ja laita maut balanssiin. Kypsennä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.Noin 2-3 minuuttia.  Huuhtele kylmän veden alla. Lopettavat näin kypsymisen. Valuta.
Kuumenna pannulla öljyä, kunnes se on savuavan kuumaa. Kippaa sekaan chili, salottisipuli ja valkosipuli. Sekoita puoli minuuttia. Riko mukaan kananmunat. Sekoita se kokkeliseokseksi muiden ainesten kanssa. Laita mukaan nuudelit ja nostele ja sekoita niitä kunnolla, jotta maut sekoittuvat. Kaada mukaan kastike ja raastettu limenkuori ja sekoita. Lisää katkaravut, pavunidut ja maapähkinät. Sekoita hyvin. Nosta lautaselle, koristele korianterilla ja laita mukaan limelohkoja.



Kasvikset ja merenelävät, ei voi vastustaa.


Tästä voi valita mitä tahtoo. Ja miten tahtoo.


Tahtoi kalaa höyrytettynä.


Ja raikkaan salaatin.

Yömarkkinoilta Phuket Townista vasta saakin mitä tahtoo,tai mitä ei edes tiedä tahtovansa.


Valitse, ja se grillataan sulle.


Tai vaikka fressimpiä suupaloja.


Kieliä, erilaisia kieliä, ranskaa, saksaa, espanjaa, suomea...eiku lehmää, lammasta. vuohta, jänistä...ja mitä noita nyt onkaan.


Eri osia ruhoista pilkottuna ja maustettuna. Eipä hullumpaa.



Durian, maailman haisevin juttu, ja ehkä maukkain hedelmä ikinä.
Kato vaikka tosta alta:






Makeita oli myös tarjolla. Maistoin yhden pienen. maistui makealle. Hmm


Siinä rouva myy.


Ja tätä mä odotin eniten. Löytyihän se. Yksi myyjä koko isoilla markkinoilla, mut valikoimaa riitti. Ainoo mitä halusin maistaa, oli heinäsirkkaa.


Ja sain. Koko pussillisen. Rapeita, chipsimäisiä, suolaisia...hyviä. Kiitos! Ja asteit noin 40. Sen kyl huomaa. Vettäkin kului.


Mitähän vielä. Snacksejä, rapukakkuja, rapeita mustekalarenkaita.


Tän tekee ehkä hieman erikoiseks se, että seassa on kuivattuja, suolaisia pikkukaloja. Toooooosi hyvää.








Dumblingsseja söin lounaaksi ostarilla, jossa yhden kerran venyin käymään.


Aaaaaaaaaaaaaah, mikä nautinto.


Siinä oli osa tän upeen matkan maistuvista ruoista. 
Eli CHOK -DIE KA, kippis thaiksi, tai jotain sinnepäin. Kiva jos jaksoit seurata.




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti